Lainatakaus

Garantian lainatakaus soveltuu kaikkien vieraan pääoman ehtoisten lainojen vakuudeksi. Garantian takauksiin ei kohdistu asiakkaan toimialaan, sijaintiin tai kokoon liittyviä rajoituksia. Edellytämme kuitenkin, että yrityksen toiminta on vakiintunutta ja että toiminnalla on liiketaloudelliset kannattavuusedellytykset.

Garantia takaa kaikkea pitkäaikaista rahoitusta. Enimmillään takausaika voi olla jopa 10 vuotta ja asiakkaalla on mahdollisuus valita lainoilleen joko kiinteä tai vaihtuva korko.

Garantian takausvakuutus on luotonantajille turvaava vakuus. Tämä antaa yritykselle mahdollisuuden vertailla eri luotonantajien vaihtoehtoja ja valita tilanteeseen paras ratkaisu. Olemme finanssiryhmittymistä riippumaton suomalaisten yritysten rahoittaja, joten takauksemme eivät rasita asiakasyrityksen muita rahoituslimiittejä.

Takauksen hinta perustuu luottoriskin lisäksi laina-ajan pituuteen ja mahdollisiin vastavakuuksiin, joilla yritys voi vaikuttaa takauksen kustannuksiin.

Garantian takausvakuutuksen voi saada myös ilman vastavakuutta. Tämä edellyttää asiakkaalta tiettyjä vakavaraisuutta kuvaavia tunnuspiirteitä sekä vakiintunutta toimintaa.

Suunnitellessasi yrityksen rahoitusasioita olemme mielellämme alusta asti mukana kartoittamassa ja neuvottelemassa yrityksellesi sopivimmat rahoitusratkaisut. Asiakassuhteen aluksi teemme yritystutkimuksen, johon Garantian lainatakauksen ehdot perustuvat.

 

Eläkelainat

Tyel-rahastolaina on pitkäaikaista, turvallista ja kiinteäkorkoista. Työnantajalla on lakisääteinen oikeus nostaa Tyel-laina turvaavaa vakuutta vastaan. Garantian sivuilta näet päivittäiset korkonoteeraukset.

Garantian takaus tarjoaa joustavan ja turvallisen vakuuden Tyel-lainan vakuudeksi. Selvitä eläkevakuutusyhtiöstäsi nostettavan takaisinlainan määrä ja ota yhteyttä Garantian asiakasrahoitusyksikköön.

 

 


Lisätiedot: 

Markku Dufva
puhelin 020 7479 812

Hannu Loponen
puhelin 020 7479 825

Ari Parmi
puhelin 020 7479 827

Jyrki Tarkkonen
puhelin 020 7479 834


powered by eMedia